sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Painajainen lautakuntatyöstä

Näin hiljattain unta, että eräs valtuustoryhmän puheenjohtaja soitti minulle ’isoveli ojentaa –otteella’ ja halusi vaikuttaa lautakuntatyöhön mm. kylvämällä minuun syyllisyyttä. Herätessäni mietin lisäksi hämilläni, miten kamalaa olisi, jos….

- lautakuntaan valittaisiin vain innostusta ja vahvaa kansalaiskuntoa osoittavia maallikkojäseniä, joilla ei olisi osaamista kyseiseltä hallinnonalalta tai viitseliäisyyttä tutustua esim. hallinnonalan lainsäädäntöön, ohjeistuksiin ja muihin reunaehtoihin.

- lautakunnan jäsenet eivät keskustelisi vilkkaasti ja monipuolisesti listan asioista tai eivät olisi kiinnostuneita esim. alkuperäisasiakirjoista, hakemuksista, kuntalaisten viesteistä jne. tutustumalla niihin aktiivisesti ja oma-aloitteisesti kokouksissa tai he eivät perehtyisi päätöksenteon kohteena oleviin asioihin ottamalla niistä riittävästi selvää muulla tavoin etukäteen.

- lautakunnan jäsenet, jotka ovat valtuutettuja, eivät veisi aktiivisesti ja oma-aloitteisesti lautakunnassa esiin nousseita, tärkeitä asioita valtuustoon ja toisin päin.

- lautakunnan jäsenet menisivät asiassa kuin asiassa joukkomielen taakse muodostamatta itse kantaansa asiaan ja että he yrittäisivät lakaista maton alle sellaiset kiperät asiat, joissa tulisi julkisesti esiin heidän kantansa.

- lautakunnan jäsenillä olisi täydellinen kyseenalaistamattomuus virkamiesten tekemiin esityksiin ja sanomisiin, asenteisiin jne.

- puheenjohtaja olisi asenteellinen, eikä myöskään hallitsisi substanssia, jonka johdosta hän pyrkisi hallitsemaan ja rajoittamaan puhetta niin, että lautakunnan jäsenten tärkeiksi katsomia asioita ei saisi/pystyisi nostamaan esille.

- puheenjohtaja haparoisi teknisen kokouskäytännön kanssa ja näin ollen vaarantaisi avoimen, demokraattisen päätöksenteon toteutumisen ehdottamalla mm. suljettua lippuäänestystä, jotteivät heitä äänestäneet kuntalaiset saisi tietää oman edustajansa kantaa käsiteltävään asiaan tai että puheenvuorot jäisivät taktisesti jakamatta, kun nuijan pöytään lyömisestä olisi tullut nopeuskisa.

- kunnanhallituksen edustaja toistuvasti mitätöisi lautakunnan työskentelyä ja joidenkin jäsenten keskustelua raskailla huokauksilla, silmien muljautuksilla ja ilmehtimisellä.

Ja täytyy tunnustaa, että oli hiki, kun heräsin!